Helpoimmat kaikille avoimet ja ilmaiset MOOC-verkkokurssit

Helppojakin helpommat opintopisteet hyväksiluettaviksi vapaasti valittaviin opintoihisi yliopistossa, ammattikorkeakoulussa tai lukiossa löydät todennäköisimmin valtakunnallisista vaihtoehdoista alta. Se on tietysti hyvinkin subjektiivista, mikä on kullekin helppoa tai mielenkiintoista. Vaihtoehtojen puutteesta ei kuitenkaan jää tarjonta kiinni, sillä halutessaan tutkintonsa kaikki vapaavalintaiset opinnot voi suorittaa ja hyväksilukea helppoina ja nopeina verkko-opintopisteinä.

Valtakunnallisten kurssien kohdalla suoritusmuoto on yleisesti Massive Open Online Course eli MOOC. Minkä myötä useimmiten jatkuvasti käynnissä oleviksi tarkoitettuja kursseja voi suorittaa oman aikataulunsa ehdoilla verkkokurssin omalla sivustolla tai kurssialustalla. Ilman, että tarvitsee huolehtia kursseille ilmoittautumisen aikatauluista, kuten osalla yliopistokohtaisista kursseista.

Jos perinteisempiin yliopistokurssitoteutuksiin vertaa valikoimaa, niin näitä suorittamalla pääsee myös osaksi vähintäänkin kurssijärjestäjien itsensä hehkuttamaa tapaa etäopiskella. Mikä välittyy niin osan kurssisisältöjen start-up-henkisessä pöhinässä kuin myös näiden tavassa viestiä olemassaolostaan internetissä.

MOOC-kurssien arvosteluasteikko on yleisesti hyväksytty/hylätty. MOOC-kurssien suorittamisesta myönnetään tavallisia, ECTS-kelpoisia 
(European Credit Transfer and Accumulation System) opintopisteitä, jotka kelpaavat niin korkeakouluille kuin KELAlle. Kullakin kurssisivustolla on ohjeistus, kuinka voit sähköisesti siirtää ja hyväksilukea opintopisteet osaksi tutkintoasi.

Violetilla taustalla merkittyinä löydät kurssit, jotka eivät edellytä matemaattis-loogista osaamista. Vihreällä taustaväritetyt kurssit taas ovat enemmän matemaattis-loogiseen makuun.

Ilmaiset nettikurssit

 1 op

FITech 101: Blockchain Business Applications

Perusymmärrys lohkoketjusta ja kuinka sitä voi soveltaa liiketoimintaan

Monivalinta.

Englanniksi.

Fitech 

 1 op

Eriarvoisuuden monet muodot

Tutustuminen yhteiskunnallisen muutoksen ohjelman tieteenaloihin

Monivalinta.

HY tutustumiskurssit 

 2 op

Starting Up

Johdatus start-up-yrittäjyyteen

Englanniksi.

Monivalinta.

Aalto-yliopiston ajatustyön tuloksia. Hyödyntää IT-talo Reaktorin enimmäkseen maksullisia kursseja varten tehtyä MinnaLearn-alustaa.

Starting Up 

Sivutuloa kyselytutkimus-sovelluksella

Ansaitse rahaa tai lahjakortteja vastaamalla Mielipidemaailman kuluttajatutkimuksiin.

  Mielipidemaailma.fi

Nopat.me sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.

 2 op

Sosiaalisen median ilmiöt

Kokonaiskuva sosiaalisen median ilmiöihin ja teknologioihin niiden takana

Monivalinta.

Aalto-yliopiston kehittämä.

Sosiaalisen median ilmiöt 

 2op

Johdatus palvelumuotoiluun

Yleiskuva palvelumuotoilusta sekä sen sovellusmahdollisuuksista

Monivalinta.

Lapin yliopiston kehittämä.

Johdatus palvelumuotoiluun 

 2 op

Luonnontieteet nyt ja tulevaisuudessa: tähdet ja avaruus

Avaruuden tutkimus

Materiaaleihin perustuvat tehtävät.

HY tutustumiskurssit 

 2 op

Digimarkkinointia käytännössä

Verkkonäkyvyys, hakukoneanalytiikka ja mobiilimarkkinointi

Itsenäiset oppimistehtävät ja loppuessee.

Kehitetty yhteistyössä Googlen kanssa Jyväskylän yliopiston toimesta.

JYU avoin yliopisto 

 2 op

Talouskurssi

Miten talous toimii

Monivalinta.

Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n kehittämä.

Talouskurssi 

 2 op

Rethinking Health

Vaikuttavuusperusteisen terveydenhuollon perusteet

Monivalinta.

Myös englanniksi.

Helsingin yliopiston järjestämä yhteistyössä IT-talo Reaktorin kanssa.

Rethinking Health 

Kansainvälinen MOOC-sivusto

Nopat.me on saanut englanninkielisen ulottuvuuden. Sisarsivusto Free MOOCs auttaa löytämään kaikki kansainväliset ilmaiset nettikurssit eri aihealueittain. Uutuutena on esittelyssä myös muut ilmaiset opiskelualustat.

FreeMOOCs.com

 2 op

Tekoälyn etiikka

Tekoälyn etiikan ymmärtäminen

Monivalinta.

Vertaisarviointi.

Myös ruotsiksi ja englanniksi tarjolla.

Helsingin yliopiston laatima.

Tekoälyn etiikka 

 2 op

Tiedelukutaidon perusteet

Antaa valmiuksia ylioppilas- ja pääsykokeisiin sekä korkeakouluopiskeluun

Suoritettavissa myös ruotsiksi.

Monivalintakyselyt ja pohdintatehtävät.

Kehittämiskeskus Opinkirjon yhteistyössä Kauniaisten kaupungin ja Helsingin yliopiston kanssa tuottama.

Tiedelukutaidon perusteet 

 2 op

Kansalaisen kyberturvallisuus

Kyberturvallisuuden perusasiat

Monivalinta.

Osa Jyväskylän avoimen yliopiston kaikille avoimia ja ilmaisia kursseja.

JYU avoin yliopisto 

 2 op

IPR is the new black

Aineettomat oikeudet, joilla suojataan aineetonta omaisuutta

Monivalinta.

Ei vaadi aikaisempaa oikeudellista osaamista.

Tarjolla myös englanniksi.

Intellectual Property Centerin aineettomien oikeuksien verkko-oppimisympäristöönsä tuottama kurssi. 

IPR University Center 

 2 op

Elements of AI

Tekoälyn perusteet

Monivalinta.

Vertaisarviointi.

Matemaattis-looginen.

Tarjolla niin englanniksi, suomeksi kuin myös kaikilla virallisilla EU-kielillä.

Helsingin yliopiston ja IT-talo Reaktorin yhteistyössä kehittämä.

Elements of AI 

Osallistu kyselytutkimuksiin

Kuluttajapaneeli järjestää markkinatutkimuksia, joihin vastaamalla ansaitsee palkkiona rahaa tai halutessaan lahjakortteja.

  Kuluttajapaneeli.fi

Nopat.me sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.

 1-2 op

Building AI

Tekoälyn soveltaminen käytännössä

Monivalinta.

Vapaaehtoisia ohjelmointitehtäviä.

Matemaattis-looginen.

Englanniksi.

Helsingin yliopiston ja IT-talo Reaktorin yhteistyössä kehittämä.

Building AI 

 2 op

Digimarkkinointia käytännössä

Verkkonäkyvyys, hakukoneanalytiikka ja mobiilimarkkinointi

Itsenäiset oppimistehtävät ja loppuessee.

Osa Jyväskylän avoimen yliopiston kaikille avoimia ja ilmaisia kursseja.

Kehitetty yhteistyössä Googlen kanssa Jyväskylän yliopiston toimesta.

JYU avoin yliopisto 

 2 op

Suomalainen kotieläin tänään ja huomenna

Kotieläintieteen perusteet

Monivalinta.

HY tutustumiskurssit 

 2 op

Ruoka 1.0

Johdatus elintarvikealaan

Monivalinta.

HY tutustumiskurssit 

 2 op

Ympäristö- ja elintarviketalouden tutkimus- ja ajankohtaiset kysymykset

Akateeminen tutkimus ja tieteellinen ajattelu ympäristö- ja elintarviketalouden alalla

Monivalinta.

HY tutustumiskurssit 

 2 op

AI in Society

Tekoälyteknologian toiminta sosiaalisessa kontekstissa

Monivalinta.

Vertaisarviointi.

Eurooppalaisten tutkimusyliopistojen yhteenliittymän Una Europa järjestämä.

Kurssin ovat suunnitelleet Helsingin yliopisto, Edinburgin yliopisto sekä Paris 1 Pantheon-Sorbonnen yliopisto.

Una Europa 

 3 op

Introduction to Sustainability

Kestävän kehityksen pilarit

Monivalinta.

Vertaisarviointi.

Englanniksi.

Toinen eurooppalaisten tutkimusyliopistojen yhteenliittymän Una Europa järjestämä MOOC-kurssi. Metropoliaa ja Helsingin yliopistoa on ilmeisesti kiittäminen nykytoteutuksesta.

Pohjautuu Climate Universityn Kiertotalous.nyt-MOOCin perintöön. Perinteitä kunnioittaen vieläkään ei ole onnistunut tehdä yhtä käyttäjäystävällistä MOOC-kurssitoteutusta kuin mihin on totuttu. Tällä kertaa tervehtii kuitenkin jo huomattavasti selkeämpi ohjeistus potentiaalista käyttäjäänsä.

Una Europa 

 1-4 op

Planetaarisen hyvinvoinnin kokonaisuus

Kestävyys ja vastuullisuus

Monivalinta.

Tarjolla myös englanniksi.

Jyväskylän avoimen yliopiston kaikille ilmaisten ja avointen kurssien tarjonnasta on kehuttu näitä yhden opintopisteen planetaarisen hyvinvoinnin kursseja.

Planetaarinen hyvinvointi 

 3-5 op

Kiertotalous nyt

Kiertotalouden perusteet

Monivalinta.

Helsingin yliopiston ja IT-talo Reaktorin yhteistyössä kehittämä.

Kiertotalous nyt 

Helpot Nopat

Korkeakoulujen helpoimmat opintopisteet.

MOOC-nettikurssitHYAaltoTUNIUTUJYUUEFUWASALUTOYLYVaikeimmatAMKLukioNoppani

Helsingin yliopiston tutustumiskurssit

Erilaisia kursseja

Ruoka 1.0 (2 op) ja Suomalainen kotieläin tänään ja huomenna (2 op) ovat perinteisiä helppojen noppien kursseja.

Ympäristö- ja elintarviketalouden tutkimus ja ajankohtaiset kysymykset (2 op) on myös saanut maininnan helppona.

Eriarvoisuuden monet muodot (1 op) on myös kunnostautunut tällä saralla.

HY tutustumiskurssit 

Jyväskylän avoimen yliopiston kaikille avoimet ja ilmaiset kurssit

Erilaisia kursseja

Digimarkkinointia käytännössä (2 op) sekä Kansalaisen kyberturvallisuus (2 op) ovat saaneet suosituksia Jyväskylän ulkopuolellakin.

JYU avoin yliopisto 

FITech

Erilaisia teknisiä MOOC-kursseja

Matemaattis-loogisia.

Digi & Data 101-kokonaisuus on hashtagilla #nopat mainittu helpoksi.

FITech 

Hilmaverkosto

Suomalaisten Hilman jäsenyliopistojen sukupuolentutkimuksen opetus

Sukupuolentutkimuksen peruskurssia on helpoksikin kutsuttu.

Hilmaverkosto 

Digicampus

Sekä kaikille avoimia MOOC-kursseja että yliopistokohtaisia

Digicampus on kiitettävän sokkeloinen alusta, mutta kaikille avoimet kurssit-kategorian alta löytynee varsinaiset MOOCit.

Digicampuksen haasteena saattaa olla pysyväluontoisiin, omilla alustoillaan eläviin MOOCeihin nähden se, että yksittäisillä opinahjoilla voi olla herkempi taipumus muuttaa kurssiohjelmaansa. Mikä ei välttämättä kovin opiskelijaystävällistä ole verrattuna pysyviin kursseihin, jos tarkoitus olisi tehdä sisältöjä, niin että niitä opitaan käyttämäänkin.

Digicampus 

MOOC.Helsinki

Helsingin yliopiston kaikille avoimet verkkokurssit

Kulttuuri-, katsomus- ja kielitaitoinen opetus on saanut ainakin kasvatustieteen opiskelijoiden keskuudessa suosituksen.

MOOC.Helsinki siirtyy Digicampukselle vuoden 2022 aikana.

MOOC.Helsinki 

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyn MOOC

Erilaisia tietoteknisiä MOOC-kursseja

Matemaattis-loogisia.

MOOC.fi 

Free MOOCs

Ilmaisiin englanninkielisiin nettikursseihin keskittyvä Free MOOCs on nyt avattu sisarsivustona. Valikoima on hahmoteltu teemoittain helppouden ohella. Uutuutena ovat ilmaiset, ei-opintopisteelliset nettikurssit. 

FreeMOOCs.com

Taloustiedon tiivistelmä

Taloustiedosta kiinnostuneille on nyt internetissä interaktiivinen sanahakutiivistelmä lukion taloustiedon oppikirjoista Kauppis.comin muodossa.

Kauppis.com