Nopat.me sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.

Ääni- ja e-kirjojen ensikokeilujakso apuna lukioon ja valintakokeisiin

Oma kosketukseni äänikirjoihin alkoi yötöiden kautta. Aamuöinen teos oli Akseli-Gallen Kallelan Afrikka-kirja tämän perheen maalaus-ja metsästysreissusta Itä-Afrikkaan vuosina 1909-1911. Äänikirja löytyy kokonaisuudessaan YLE Areenasta.

Virtahepoja Tana-joella

Afrikka-kirja onkin erinomaisen havainnollistava osoitus, kuinka ammattilukija voi tavoittaa äänellään kirjoitettujen lauseiden tunnelmaa sadan vuoden taakse unhoittuneissa savusaunoissa, safarilla ja esimerkiksi tavatessa Yhdysvaltain presidenttia Theodore Rooseveltia, joka Suomessa varmaan parhaiten tunnetaan Don Rosan Aku Ankkojen hahmona.

Afrikka-kirjassa on pääosin brittiläiseen Itä-Afrikkaan sijoittuvaa sekä 1900-luvun alun Suomeakin peilaavaa ajankuvaa ja toismaailmaisuutta. Nykyhetken vakiokeskusteluille ominaisen sijaan voi tulla käytännössä vastaan mitä vain, kun vaihdetaan aikaa ja paikkaa. Vastaavaa viehätystä voi löytää fantasiateoksista, elämäkerroista tai harrastekirjallisuudesta, kun irroittaudutaan arkisesta.

Jos tässä yhteydessä kirjaa pitäisi suositella, mikä kannattaa elämässään lukea, niin Fjodor Dostojevskin Rikos ja Rangaistus tulee ensimmäisenä mieleen. Sopii sivuston teemaankin opiskelijakertomuksena. Mikä on samalla kerronnaltaan harvinaisen psykologis-henkilökohtainen trilleri Siperian vankileiriltä palanneelta, uhkapeleihin ja velkoihin kaiken menettäneeltä Dostojevskiltä.

Äänikirjat ja opiskelu

Opiskellakin voi äänikirjapalveluiden avulla. Henkilökohtaisesti en tykkää samaa opiskeltavaa kirjaa lukea ikään kuin useamman kerran väkisin päntäten. Mieluummin teen huolellisen kertaluvun poimien olennaista tietoa, kun se pysyy vielä kiinnostavana. Toki sen jälkeen voi silmäillen katsella, jos sielläkin olisi jotain lisättävää vielä muistiinpanoihin, mutta mieluummin haen eri ärsykkeitä ja yritän ikään kuin harrastuksena perehtyä aiheeseen liittyvään tietoon eri tavoin.

Vaihtelun hakemiseen opiskeluun äänikirja on hyvä apuväline, kun sitä voi kuunnella käytännössä milloin ja missä vaan ja yhdistää vaikka muuhunkin päivään langattomilla kuulokkeilla osana liikuntaa tai muuta hyötypuuhaa. Äänenä vastaanotettu kirja on myös erilainen ärsyke, joten se on nähdäkseni huomattavasti hyödyllisempi tapa kerrata samaa materiaalia kuin että lukisi useampaan otteeseen jo pintapuolisesti tutuksi käynyttä tekstiä ilman, että vaihtelee lähestymistapaa aiheeseen.

Lukiomateriaaleista esimerkiksi psykologian, terveystiedon, yhteiskuntaoppia taloustietoa ja lakioppia myöten, uskontoa sekä historiaa löytyy äänikirjoina.

Voin myös suositella lukiotasoista materiaalia perustietopohjan rakentamisen lähteenä, kun se on yleensä verrattain tiivistä ja melko hyvän kokonaiskuvan aiheeseen antavaa ainakin eri kirjasarjojen tasolla. Jos siis verrataan esimerkiksi yliopistojulkaisijoiden usein englanninkielisiin peruskirjoihin, joissa ei aina 600-1000 sivussa ole välttämättä edes sen lukiokirjan alle 200 sivun verran sanottavaa. Eikä nyt suomeksikaan välttämättä ole aina kovin aloittelija- ja tai ylipäätään lukijaystävällisiä johdantoteoksia yliopistoaloihin tehty.

Bookbeatilla, Nextorylla ja Storytelillä on, kiitos kumppanuusmarkkinoinnin ihmeen, tarjota 30 päivän ensikokeilujakso, joten uutena käyttäjänä voi halutessaan kokeilla ilmaiseksi äänikirjapalvelua, jossei ole jo aiemmin käyttänyt tätä etua.

Storytelilla on lisäksi 50 prosentin alennus opiskelijoille.

Ensikokeilujakson aikana saa lukea ja kuunnella rajattomasti ääni- sekä e-kirjoja.

Free MOOCs

Ilmaisiin englanninkielisiin nettikursseihin keskittyvä Free MOOCs on nyt avattu sisarsivustona. Valikoima on hahmoteltu teemoittain helppouden ohella. Uutuutena ovat ilmaiset, ei-opintopisteelliset nettikurssit. 

FreeMOOCs.com

Taloustiedon tiivistelmä

Taloustiedosta kiinnostuneille on nyt internetissä interaktiivinen sanahakutiivistelmä lukion taloustiedon oppikirjoista Kauppis.comin muodossa.

Kauppis.com