Ensisivusto sekä menestyksen salaisuus

Nopat.me on tavallaan avattu. Siis siinä mielessä, että indeksointia Googlen hakukoneeseen odotellessa on mennyt jo pari viikkoa, eikä ole vielä tietoa kelpaako uusi sivusto mainosverkostoihinkaan. Päätöksessä jälkimmäisen osalta voi pahimmillaan mennä kuusikin viikkoa.

Indeksoinnilla ei ole niin kiire sinällään, kun ilmankin hakukoneen apuja on löytynyt kivasti päivittäisiä vakiokävijöitä. Ja uskoisin, että kun todella jalkautuu levittämään tietoa sivuston ja helppojen noppien olemassa, niin hakukonekin ymmärtää hyödyn.

Voisinkin siis avata ratkaisuja sivuston eri osien ja monetisaation taustalla tässä odotellessa. Näistä on Jodelissa ollut kysymyksiä ja mielipiteitäkin. Valintojensa perusteluun ja vasta-argumentointiin paikallinen ja hyvin rajatun viestitilan pikaviestisovellus ei välttämättä ole kaikista parhain alusta. Ainakaan, jos tykkää asioita eri kanteilta tarkastella.

Ensinnäkin sivuston idean alku juontaa juurensa Jodelissa yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa voimillaan olleeseen helpot nopat-ilmiöön. Ajattelin kuitenkin, että huomattavasti helpommin pystyisi kokonaiskuvan antamaan sivustolla helpoista nopista. Ja ylipäätään edesauttaa tiedon leviämistä helppojen noppien hyödyntämisen mahdollisuudesta vapaasti valittaviin opintoihin ja opintotukiselvityksiin. Kun Jodelissa yliopistokanavillakaan ei välttämättä ole kuultukaan helpoista nopista ja mitä ne ovat.

Sivustoaihioita tulee muutoinkin pyöriteltyä muistioon merkittyinä varmaan kerrallaan noin 3-5 eriaiheista. Joista on vielä paljon matkaa niin sanotusti tuotantoon siirtymiseen.

Osassa onneksi tulee myös ajatustensa seassa välillä vasta-argumentteja, miksi se ei olisikaan ollenkaan niin hyvä idea kuin ensialkuun vaikutti. Nämä ensiajatuksia paremmat mietteet eivät valitettavasti kovin nopeasti tunnu muodostuvan, joten sen seurauksena tulee omistettua käytännössä muutamia turhia domainejakin vuoden rekisteröintiajalla hintaan 2-10 euroa kappale. Domainin uusiminen on yleensä kalliimpaa kuin osto.

Toinen riski sivustoideoissa on sitten, että saako sisällön kuntoon sivuston hyödyllisyyden ja erilaisuuden osalta.

Ensimmäinen sivustoprojektini esimerkiksi vei kuukausia ja tuotti 0 euroa ennen juoksevia kuluja. Rahassa mittaamatonta hyötyä niistäkin upeista hyötysisällöistä oli kuitenkin kenties tuhansille kävijöille ja itselleni. Valitettavasti vaan kuukausien työstön jäljiltä sen sivuston graafinen ilme värien sommittelun osalta epäonnistui. Löydetyn sisällön hyödyllisyys ei myöskään ollut sillä tasolla, että olisin siitä kehdannut erilaisissa sosiaalisissa medioissa ollenkaan edes mainita.

Lisäksi vaikeustasoa tuolloin nosti huomattavasti englanniksi kirjoittaminen natiivitasolla kieltä puhuvalle yleisölle. Vaikka esimerkiksi yliopiston englanninkielisten perusteosten lukeminen kirjatentteihin sujuu vaikeuksitta, niin ajatusten välittäminen artikkelimitassa on jo hyvin erilainen haaste. Vaikka näkökulma olikin erilainen kuin kilpailijasivustojen copywritereilta sarjatuotantona ostamissa artikkeleissa eli hieman olisi ajatuksiakin ollut tarkoitus yrittää välittää ja herättää, niin käytännössä natiivitason englantia se olisi vaatinut. Ja käytännössä Runebergia vielä kirjoittamaan, kun sekin on oma taiteenlajinsa.

Sinällään olin tyytyväinen, kuinka sisältöjen hahmottelu onnistui. Ja ylipäätään siihen, että ylipäätään ensisivusto ylipäätään nähtiin. Sillä nettisivun julkaisuakin edeltää lähemmäs kymmenen erilaista työvaihetta, joissa jokaisessa piti käytännössä oppia aina uutta. Jokainen vaihe vei käänteineen noin viikosta viikkoihin, joten aikatauluttaminenkaan ei aivan itsestäänselvää ole.

Tuon sivuston teon avulla opin kuitenkin, kuinka ylipäätään tehdä nettisivuja. Ehkä jonain päivänä ensisivustoni sisällöiltään viisaammin rajattu versio ilmestyy internetiin. Kun oli siinäkin sisällössä jotain hyvää ja hyödyllistä. Opin myös, että jos nettisivun kaltaista sisältöä meinaa tehdä ja jakaa, niin sen pitää käytännössä olla jo ennestään hyvinkin keskeinen mielenkiinnonkohde tai harrastus. Kaikki osa-alueet, jotka eivät aiheessa kiinnosta on parempi rajata pois ennemmin kuin myöhemmin.

Selvennetään kuitenkin tässä yhteydessä, että Nopat.me-projekti on vastaavasti graafisesti ja sisällöiltään jo jotakin, mihin voi olla tyytyväinen. Ensisivustotoni ratkaisuista ainoa tälle sivustolle päätynyt taitaa olla artikkeleiden avauskuvan sulautuminen taustaan. Suunnilleen siihen asti se sivusto graafisesti toimikin yhtenä kokonaisuutena, kun liiankin kunnianhimoista toteutusta tuli yritettyä vailla parempaa tietoa.

Suomen kiertueen alun ajoitusta määrittää lähinnä hyväksytäänkö Nopat.me mainosverkkoon. Haluaisin monetisaation kannalta saada kuvan, miten automaattiset mainokset vertautuvat muihin vaihtoehtoihin.

Yritän löytää bannereihin niin hyödyllistä mainostettavaa kuin on mainostettavaksi tarjolla. Monetisaatiossa onnistuminen tarkoittaisi myös, että voisi vapaa-ajallaan askarrella lisääkin hyötysivustoja itseä ja kenties muitakin kiehtovista aiheista ja harrastuksista. 

Aikaa sivuston suunnitteluun, tekoon ja sisältöihin kuitenkin saa kulumaan kuukausien verran aamusta auringonlaskuun. Seitsemänä päivänä viikossa vielä, jos on yhtä tervehenkinen ajanhallinta kuin meikämansikalla tavoitteellista opiskelua tai sivustoja intensiivisesti harrastettaessa. Illat tulee kuitenkin pidettyä vapaa-aikana ja almanakkaan hahmottelen jo valmiiksi, milloin olisi hyvä aika esimerkiksi sivusto tehdä tai opiskella, joten ei tämä varsinaisesti työntekoon vertaudu. Kun milteipä täyslomiakin tulee pidettyä vastapainoksi.

En henkilökohtaisesti ole heitä, joille teknis-luonteinen ongelmanratkaisu olisi nautinto, joten niiltä osin tämä ei ole aina niin kivaa puuhaa. Esimerkiksi ensisivustolleni joku hyökkäsi 272-kertaisen bandwidth-piikin voimin julkaisuun nähden sivuston kolmantena päivänä. Seuraus oli 40 dollarin bandwidth-lasku tästä yllätyksestä, jonka mahdollisuus ei aiemmin ollut noussut esiin missään ohjemateriaaleissa tai keskusteluissa.

Mikä selittääkin suoraan esimerkiksi, miksi tällä sivustolla on vastaavan varalta Cloudflare-suojaus, joka saattaa sivustolle tullessasi tarkistaa oletko ihminen.

Sivustoa tehdessä myös palautteeseen reagoinnille saa varata aikaa. Ja ylipäätään sille, että kykenee sen sivustonsa näkemään edes osin uusin silmin, kun ilman palautetta ei hahmota, mikä voisi olla paremmin ja toimivatko kaikki elementit esimerkiksi visuaalisesti.

Sivustoa on julkaisun jälkeen esimerkiksi muovattu sisältöjen ja uusien kategorioiden ohella niiltä osin, mikä omaa silmääni ei miellyttänyt. Kunnioitus graafista suunnittelua tekeviä kohtaan on noussut sitä mukaa, kun yrittää saada esimerkiksi ihan vain jo hyvinkin erilaisilta tietokoneella ja mobiiliruudulla näyttäytyvät värit toimimaan.

Kehitystä on kirjaimellisesti tapahtunut ensisivustoon verrattuna. Vastaanotto oli yllättävänkin kivaa, sivustosta kerrottiin muillekin ja vakiokävijöitäkin näyttää olevan ilman hakukoneen apua.

Eli ilman, että sivusto näyttäytyisi internetissä kuin sen verran, millä yritin indeksointia edistää eli ei käytännössä ollenkaan vielä. Jodelissakin on vielä verrattain matala profiili, kun osalla yliopistopaikkakunnista ei ole kuultukaan vielä koko sivustosta. Tai edes helpoista nopista. Kaksi euroa olisi tarkoitus sijoittaa Jodel plussan seikkailutilaan ja pitää kunnon avajaiset niin internetissä kuin Jodelissa myönteisine yllätyksineen, niin sittenhän sen näkee onko kysyntää.

Jos samoihin tuntoihin haluaa päästä arjessaan kuin miltä päivät näyttävät tämän sivustoa tehdessä, niin voisin vihjata leuanvetotangon ja seisomatyöpöydän hyödyllisyydestä. Näiden ei ennestään välttämättä arvaisi olevan melko keskeinenkin osa koko kuviota.

Esimerkiksi 20-30 eurolla saa jo leuanvetotangon. Halutessaan joko oviaukkoon jatkuvasti kiinnitettävän tai pois otettavissa olevan mallin. Jolloin leuanvetotangon avulla voi nostella itseään useampaan kertaan haluamansa määrän ylös alas päivän tai kahden välein. Leuanveto lie tehokkainta kehonpainotreeniä, mitä voi kotonaan harrastaa. Ja kivaakin sen lisäksi, että sillä voi tauottaa, mitä nyt ikinä päivillään tekeekään.

Aluksi voi olla ettei mene joko myötä- tai vastaotteella yhtään leukaa. Tai touhu ei ole kovin hallittua, mutta jo leuanvedon tekeminen negatiivisena eli vain alastuonnin osalta kehittää sen verran, että varmaan 1-2 viikossa jo luonnistuu.

Seisomatyöpöytä on sitten vapaamuotoisempaan kirjoittamiseen ja vaikka etäluentojen seuraamiseen oikein hyvä, kun voi tekemisen ohessa oleskella huomattavasti tuolia vapaammin. Ja ylipäätään liikkua, kun siltä tuntuu.

Kummatkin ovat ainakin omaa elämänlaatuani kohentaneet. Ehkäpä myös internet-sivustojani.

...

Samana iltana kello 23.33 tuli päätös Google Adsenselta ja se oli ei.

...

Toisella yrittämällä Adsense-hyväksyntä onnistui. Prosessi eteni käytännössä parissa päivässä hyväksymiseen sen jälkeen, kun indeksointi edistyi internet-näkyvyyden Reddit Suomessa ja Ylilaudalla myötä. 

Mainostyyppinä on automaattiset mainokset, joissa voi lähinnä vaikuttaa esiintymistiheyteen. Ei niinkään sijoitteluun, mikä hoituu automaationa.

Pitemmissä teksteissä olisi tarkoitus, että mainokset jakaisivat tekstiä helpommin hahmotettaviin osiin. Sama logiikka on noissa kumppanuusmarkkinointibannereissa sisältöjen välissä.

Free MOOCs

Ilmaisiin englanninkielisiin nettikursseihin keskittyvä Free MOOCs on nyt avattu sisarsivustona. Valikoima on hahmoteltu teemoittain helppouden ohella. Uutuutena ovat ilmaiset, ei-opintopisteelliset nettikurssit. 

FreeMOOCs.com

Taloustiedon tiivistelmä

Taloustiedosta kiinnostuneille on nyt internetissä interaktiivinen sanahakutiivistelmä lukion taloustiedon oppikirjoista Kauppis.comin muodossa.

Kauppis.com