Tietoa

Suomen korkeakouluopiskelijoiden suositukset helpoiksi nopiksi eli helpoiksi opintopisteiksi on eri Nopat.me-kategorioissa koottu niin valtakunnallisiksi, tutkintosi vapaasti valittaviin opintoihin hyväksiluettavissa oleviksi, yleisesti ympäri vuoden pyöriviksi MOOC-kursseiksi kuin myös yliopistokohtaisemmiksi helpoiksi opinnoiksi.

Arvio kurssien helppoudesta perustuu opiskelijoiden antamiin suosituksiin Jodelissa, Instagramissa ja TikTokissa eri puolilla Suomea. Sivuston kautta tulleiden suositusten ohella.

Samalla esiin tulee myös ilmaisten ja kaikille avointen yliopistokurssien uusimmat toteutukset, joita voi kuka vaan kokeilla ilmaiseksi esimerkiksi mielenkiinnosta mahdollisimman vaivattomaksi ja nopeaksi suunnitellun opiskelun tulevaisuuteen laajan sekä ajankohtaisen tarjonnan kautta. MOOC-kurssit soveltuvat myös tutustumiskursseiksi yliopisto-opintoihin lukiolaisille ja yliopistossa opiskelusta kiinnostuneille.

Helppoja opintopisteitä suorittamalla voi myös täyttää vuosittaisen opintotukiseurannan vaatimukset.

Tietoisuuden helpoista nopista lisääminen, jotta uusia, opiskelijoita hyödyttäviä kursseja löytyisi lisää on sivuston keskeisempiä tavoitteita. Helppokäyttöisyyden ja kattavuuden ohella.

Käytännössä

Kuinka noppien suosittelu sitten toimii esimerkiksi hyper-paikallisessa Jodel-sovelluksessa voi olla vierasta, jos yliopistonsa alueella ei ole vastaavaa perinnettä, kuten pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä jo on. Jossa voi koska vaan kysyä esimerkiksi korkeakoulunsa kanavalla olisiko kellään suositella helppoja noppia. Toki siinä mallissa on se varjopuoli, että kaikki tarjolla olevat nopeat kurssit eivät tule kysyttäessä esille, kun harva alkaa lopulta kovin montaa kurssia kerralla loppupeleissä tiputtelemaan. Tai ylipäätään edes tietää kaikista kursseista, joita voi käydä niin valtakunnallisesti kuin yliopistokohtaisesti.

Kokonaiskuvan hahmottaminen on siis Nopat.me avulla huomattavasti helpompaa. Ensi kertaa tieto Suomen helpoista nopista onkin helposti saatavilla. Jokainen voi hahmottaa ja valita oman mieltymyksensä perusteella eri mahdollisuuksista itselleen helpoimmat opintopisteet. Kaikille avoimista ja ilmaisista MOOC-verkkokursseista suosittelisin aloittamaan oman noppamatkansa. Ne ovat yleisesti ottaen kaikista helpoimpia, nopeimpia ja vaivattomimpia noppia suoritettavaksi.

Helpot Nopat

Helpot Nopat-osioissa on anonyymejä kirjoituksiani noppiin ja Nopat.me-sivustoon liittyen. Kuinka niitä kerätään. Kuinka helposti vieläpä.

Lisäksi sivustolla on yleisempää opiskeluun liittyvää hyötytietoa.

Tätäkin sivustoa pyörittävät jänikset.