Suomen vaikeimmat yliopistokurssit

Eri yliopiskelijoiden suositusten helpoiksi nopiksi ohessa saadaan sivutuotteena kenties myös vaikeimmatkin kurssitkin selville. Sekä osin myös kiistanalaiset peruskurssit teknisempiin aiheisiin, kun teknisempien aiheiden opiskelija voi oikeutetusti kyseenalaistaa olisivatko kurssit heille lopulta vaikeita vaiko jopa helppoja suhteessa noppamäärään.

Eri hauskuuttajien mielestä osa alle olevista kursseista kannatti mainita jonkun kysyessä yliopistonsa helppoja noppia. Pari hauskuutuskursseista liekin oikeasti todella vaikeita. Kuitenkin seassa on myös mainintoja ohjelmoinnin alkeiskursseista, joiden vaikeudesta voi olla montaa mieltä, joten tämä lie osioista lopulta kaikista tulkinnanvaraisin.

Vihreillä merkatuissa kursseissa on ylipäätään ollut taustalla sellainen ajatus, että ne olisivat kenties teknisen yliopiston tai oppisuunnan osaamistaustalla helpompia suorittaa. Ennakkoon ei ollut tarkoitus lähteä rajaamaan kerättyä aineistoa julkaisuun sen suuremmin. Palautteen ja reaktioiden kautta tullee ylipäätään parempi lopputulos kunkin kurssin helppouden ja vaikeuden arvioinnissa.

Ohjelmoinnin perusteet ei sitten kuulosta aivan yhtä vaikealta kuin nämä muut, mutta olkoot nyt tässä viiteryhmässä. Vaikka niistä yleensä saa hyvän määrän noppia, jos on tietoteknisiä valmiuksia. Enkä nyt usko, että kymmenistä tarjolla olevista valtakunnallisista tai yliopistokohtaisista vaihtoehdoista ihminen, jolla ei ohjelmointiin ole jo ennestään kiinnostusta, valitsisi kovinkaan herkästi juuri ohjelmoinnin alkeiskursseja.

Jos ohjelmoinnin alkeet taas olisivat yliopistokohtaisissa osioissa niin koko yliopistokohtaisten helppous ja luotettavuus kyseenalaistettaisiin herkästi kommenteissa aina sivuston noustessa keskusteluun. Esimerkiksi avajaisten suodattamattoman, mutta samana iltana ja seuraavana päivänä pikaisesti päivitetyn, listan perusteella tällainenkin näkemys esitettiin suoriltaan Jyväskylän suunnilla pariin otteeseen. Enimmäkseen tuli kuitenkin rakentavaa palautetta, jonka myötä avautui tällainen kiistanalaisten sekä vaikeiden kurssien osio, johon siirsin esimerkiksi Teollisuustalouden perusteet.

Toki se voisi olla mielenkiintoista, mitä pidetään kunkin yliopiston ylivoimaisesti vaikeimpina kursseina. Niihin tuskin vaan ohjelmoinnin alkeiskursseja lasketaan, joten puolet sellaisiksi luokitelluista eivät kurssisisällöiltään ole siltä osin niin kekseliäitä, että niitä hauskuutusmielessä olisi aivan välttämätöntä pakottaa. Mielenkiintoisempia supervaikeita kursseja ovatkin esimerkiksi on Programming Parallel Computers tai Sukupuolen representaatioita, joissa on sisältöjen ja formaattien puolesta haastetta.

Vaikeimmat

 1 op

Elements of Supercomputing

Mistä supertietokoneissa on kyse

Englanniksi.

Edukamu 

 2 op

Ihmisen fysiologia

Fysiologiset mekanismit ja niihin liittyvät anatomiset rakenteet

UTU opinto-opas 

 5 op

Programming Parallel Computers

Rinnakkaislaskenta

Matemaattis-looginen.

MyCourses Aalto 

 5 op

Functional Programming 1

Funktionaalisen ohjelmoinnin alkeet

Matemaattis-looginen.

Tampereen yliopiston opintotiedot 

 5 op

Kriittinen dialogi

Ties mitä

Ulapland opinto-opas 

 5 op

Functional Programming 2

Funktionaalisen ohjelmoinnin alkeiden jatkot

Matemaattis-looginen.

Tampereen yliopiston opintotiedot 

 2 op

R-kieli

R-ohjelman käyttötaito

Matemaattis-looginen.

 5 op

Kemian perusteet

Perusteet kemiaan

Matemaattis-looginen.

Helsingin yliopiston opintotarjonta 

Sivutuloa kyselytutkimus-sovelluksella

Ansaitse rahaa tai lahjakortteja vastaamalla Mielipidemaailman kuluttajatutkimuksiin.

  Mielipidemaailma.fi

Nopat.me sisältää kumppanuusmarkkinointilinkkejä, jotka on merkitty -tähdellä.

 5 op

Ohjelmoinnin alkeet

Ohjelmoinnin perusteet

Matemaattis-looginen.

Tampereen yliopiston opintotiedot 

 5 op

Teollisuustalouden perusteet

Yrityksen talouden ja laskentatoimen perusteet

Matemaattis-looginen.

Tampereen yliopiston opintotiedot 

 5 op

Energia ja ympäristö

Energian käytön ja tuotannon tekniset ja fysikaaliset perusteet

Matemaattis-looginen.

MyCourses Aalto 

 5 op

Tietojärjestelmien mallintaminen

Käsitys tietojärjestelmistä ja niiden kehittämisestä

Matemaattis-looginen.

UTU opinto-opas 

 5 op

Viihde-elektroniikka

Modulaarisen elektroniikan periaatteet

Matemaattis-looginen.

TUNI opintotiedot 

 5 op

Laskentatoimen perusteet

Laskentatoimen osa-alueet, käsitteet ja periaatteet

Matemaattis-looginen.

Tampereen yliopiston opintotiedot 

 5 op

Sukupuolen representaatioita

Miten kieli osallistuu todellisuuden rakentamiseen ja tunnistaa kielenkäytön ja vallan välisiä yhteyksiä

Lapin yliopiston opinto-opas 

Helpot Nopat

Korkeakoulujen helpoimmat opintopisteet.

MOOC-nettikurssitHYAaltoTUNIUTUJYUUEFUWASALUTOYLYVaikeimmatAMKLukioNoppani

 6 op

Ohjelmointi 1

Rakenteisen ohjelmoinnin perusteet

Matemaattis-looginen.

Jyväskylän yliopiston opinto-opas 

 6 op

Kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät

Kvantitatiivisen tutkimuksen ominaispiirteet

Matemaattis-looginen.

LUT-yliopiston opinto-opas 

 6 op

Tilastollisten mallien peruskurssi

Tilastollisten ongelmien ratkominen tilastollisten ohjelmistojen avulla

Matemaattis-looginen.

  8 op

Ohjelmointi 2

Ohjelmansuunnittelun ja olio-ohjelmoinnin periaatteita

Matemaattis-looginen.

Jyväskylän yliopiston opinto-opas 

  10 op

Esitutkinta ja pakkokeinot

Esitutkintaan ja pakkokeinoihin liittyvä keskeinen sääntely

Itä-Suomen yliopisto 

Free MOOCs

Ilmaisiin englanninkielisiin nettikursseihin keskittyvä Free MOOCs on nyt avattu sisarsivustona. Valikoima on hahmoteltu teemoittain helppouden ohella. Uutuutena ovat ilmaiset, ei-opintopisteelliset nettikurssit. 

FreeMOOCs.com

Taloustiedon tiivistelmä

Taloustiedosta kiinnostuneille on nyt internetissä interaktiivinen sanahakutiivistelmä lukion taloustiedon oppikirjoista Kauppis.comin muodossa.

Kauppis.com